Kahvi cocktaileissa - näin valmistat herkullisen kahvicocktailin

Bulldog Cafe -cocktail Cafe Kahvilikööri
03.08.2018

Kahvi, tuo suomalaisten musta polttoaine, jota ilman ei päivä meinaa lähteä käyntiin. Suomalaiset kuluttavat kahvia vuodessa hieman alle kymmenen kiloa asukasta kohden, joka on eniten maailmassa. Ei siis voida väittää, että kahvi ei maistuisi suomalaisille.

Luonnollisesti kahvi nautitaan mielellään juuri keitettynä ja kuumana pienen maitotilkan kera tai ilman. Nousevana trendinä on kuitenkin kylmät kahvit sekä kylmä uutettu cold brew. Myös cocktaileissa olen huomannut käytettävän kahvia koko ajan enemmän. Jotain kertoo myös se, että Euroopan suurimmilla baarimessuilla Berliinissä on jo kahden edellisen vuoden aikana ollut kahville ja kahvicocktaileille oma alueensa.

Kahvi cocktaileissa

Kahvia käytetään perinteisesti lämpimissä cocktaileissa, näistä tunnetuin on tietenkin Irish Coffee. Yhä useammin kahvi löytää tiensä myös kylmiin cocktaileihin. Kylmistä kahvijuomista tunnetuin on ehkä Espresso Martini jossa vasta valmistettu espresso saa terästystä vodkasta ja kahvilikööristä. Kahvin käyttö cocktaileissa on monipuolistunut ja sitä käytetäänkin usein enemmänkin mausteena kuin cocktailin pohjana. Vastuullisimmat maustaa cocktailinsa jo kerran käytetyillä kahvinpuruilla.

Kahvilikööri helpoin tapa saada kahvin maku cocktailiin

Helpoin tapa saada kahvin makua cocktailiin on käyttää valmiita kahvituotteita kuten kahvilikööriä. Kahviliköörin käyttömahdollisuudet juomissa ovat rajattomat ja kahvi toimiikin monen maun kanssa luoden yllättäviä makukombinaatioita. Esimerkiksi kahvi ja mansikka makuyhdistelmä ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen. Kahvi makuna on hieman tunkkainen, joten mansikka raikastaa sen aromia ja tuo siihen tasapainoa. Klassiset kahviin yhdistettävät maut kuten suklaa, maito/kerma, kookos, vanilja, inkivääri, toffee sekä tummat marjat ovat makuja joilla saat varmasti toimivat kombinaatiot aikaiseksi.

Kehitin teille herkullisen kahvilikööriä sisältävän cocktailin, jonka saat helposti valmistettua kotioloissa ravistamalla cocktailin hillopurkissa.

Bulldog Cafe

4 cl Café Kahvilikööriä
4 cl Kermaa
4 cl Maitoa
Cola-juomaa

Mittaa kannelliseen hillopurkkiin Cafe Kahvilikööri, kerma ja maito. Lisää paljon jäitä ja sulje purkin kansi. Ravista juomaa voimakkaasti hetken ajan. Avaa purkin kansi ja pidennä juoma cola-juomalla. Sekoita ja koristele mielesi mukaan esimerkiksi kahvipavuilla, kanelilla, suklaalla tai dominokekseillä.

Vinkki:
Jos haluat juomasta enemmän jälkiruokamaisen, korvaa kerma ja maito vaniljajäätelöllä ja valmista juoma blenderissä. Näin juomasta saadaan täydellinen milkshake-jälkkäri.

Pekka Välitalo

Teksti: Pekka Välitalo

Pekka on yksi Suomen taidokkaimmista baarimestareista, joka on voittanut lukuisia cocktailkilpailuita, ja jolla on vuosien kokemus niin baaritiskin takaa kuin baarimestareiden kouluttamisesta. Pekka osaa sekä hifistelyn taidon, mutta ymmärtää myös, millä tavoin kotibaarista saa kaiken irti liikaa stressaamatta.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!