Lähijuomakulttuurista

Lähiruoka on tuttu käsite jokaiselle vähänkin elintarvikeasioita seuraavalle. Vaikkei meikäläinen tapa olla ylpeitä oman maan tai alueen tuotteista aina vedä vertoja eteläisemmän Euroopan tyylille (ainakaan äänekkyydessä), on Suomi täynnä toistaan mielenkiintoisempia ja meille paikallisillekin perehtymisen arvoisia syötäviä. Samoin on juomapuolen laita: olut- ja vodkaperinteen rinnalle, ja ohikin, maahamme kehittyi aikojen saatossa vahvan tuontiviinivalikoiman lisäksi pienempiä paikallisia viinitiloja, sittemmin käsityöläispanimotoimintaa, ja viime vuosina entistä enemmän myös tislattujen väkevien tuottajia. Kunnianhimoiset liikeideat, vientiponnistelut sekä kansainvälisillä areenoilla saavutetut palkinnot ja maininnat ovat tehneet suomalaisista juomista kansallisia ylpeydenaiheita. Juuri näin! Meillä osataan.

Minä olen ruoka- ja juomakulttuurin näkökulmasta ja monesta muustakin syystä sillä tavalla etuoikeutettu ihminen, että saan elää Turussa. Turkulaisista puhutaan usein vahvasti kotikaupungistaan ylpeinä ja siihen sitoutuneina. Minä olen juuri sellainen, Heidekenin aito turkulainen, aivan kuten minua ennen isäni ja isäni isä. Olen Turussa syntynyt ja siellä aion myös kuolla. Minulla on varaa ottaa sävyisästi vastaan kateellisten panettelu: Turku on paitsi Suomen sivistyksen kehto, vielä tänä päivänänkin luonnollinen portti muun maailman raikkaisiin tuuliin. Ja ennen kaikkea Suomen glögipääkaupunki.

Merkittävä osa suomalaisten nauttimasta sekä alkoholittomasta että alkoholipitoisesta glögistä, yhteensä yli kolme miljoonaa litraa, valmistetaan legendaarisessa ”Marlin tehtaassa” Turun Artukaisissa. Tehtaan katon alla toimii nykyään rinnakkain kaksi merkittävää varsinaissuomalaista työllistäjää: minun työnantajani, alkoholitalo Pernod Ricard Finland, ja mehuja tuottava Eckes-Granini Finland. Yritykset viettävät tänä vuonna toimintansa 150-vuotisjuhlaa, ja glögi on ollut mukana kuvioissa vuosikymmeniä.

Glögi on ihmeellinen juoma. Toki perinteinen kuuma glögi maistuu luontevammin talvikaudella, mutta jäiden kanssa aromaattisuus on pikantti kokemus vaikka ympäri vuoden. Tekisi mieli väittää, ettei nykyisissä keskuslämmitetyissä olosuhteissa glögiä talvellakaan juoda pelkän lämmön vuoksi: Kaneli, neilikka ja vaikka mitkä eksoottisen etelän hetelmät sytyttävät glöginjuojan mieleen pienen auringon, joka auttaa sietämään meikäläistä valottomuutta. Vaikka kardemumma nykyään ostetaankin marketin muovipussissa eikä kamelin kuljettamassa säkissä, huijaavat maku- ja hajuaisti silti ihmisen parhaassa tapauksessa vaikka silkkitielle saakka.

Monelle glögi on pyhä asia, ja ainoat oikeat aromit saavutetaan vain perinteisin kotikeittiömenelmin. Kaikki kunnia tälle tavalle hakea joulutunnelmaa, itse kuulun valmistavaraihmisiin. Se tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että otan avosylin vastaan glögikauden mukanaan tuomat niin uutuudet kuin klassikot ja nautiskelen niistä kulloisenkin tunnelman mukaan. Tänä vuonna olen iloinnut erityisesti kuohuviinin ja glögin yhdistävästä Valkiasta, jota jaksaa sen kuplivuuden ja glögiaromin keveyden ansiosta nauttia ensimmäisistä pikkujouluista ainakin uudenvuodenaattoon.

*****

Anna Hakala on turkulainen herkkusuu, joka kirjoittaa juomasta työkseen ja ruoasta huvin vuoksi. Pernod Ricard Finlandilla Anna toimii viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden parissa.

Ulkoruokinnassa (TS Ruoka)
Hullunkurinen perhe ruokapöydässä (TS Ruoka)

Tilaa uusimmat blogipostaukset sähköpostiisi