Lajinsa paras: Raceboard-purjelautailija Aleksandra Blinnikka

Aleksandra Blinnikka - kuva Robert Hajduk
Purjelautailija Aleksandra Blinnikka - kuva Robert Hajduk
08.04.2018

Kuka sinä olet?

Olen Aleksandra Blinnikka, 25-vuotias vantaalainen purjelautailija.

Mikä on lajisi, missä olet paras?

Lajini on Purjelautailu ja luokkani on Raceboard.

Niin kuin monessa muussakin urheilulajissa, myös purjelautailussa on useampia luokkia. Purjelautailuluokat eroavat toisistaan parilla eri tapaa; välineillä, sekä millaista rataa kierretään ja millaisissa olosuhteissa. Itse olen kilpaillut ja menestynyt Raceboard -luokassa. Raceboard –luokka muistuttaa purjehdusta. Radat sekä säännöt ovat pitkälti samankaltaiset.

Kilpailuja olen kierrellyt nyt noin 4 vuotta Suomessa ja ulkomailla. Sijoituksina minulla on muun muassa 2017 Raceboard -luokan MM 3. sija, 2015 EM-voitto, 2015 MM 2. sija. Suomessa olen ollut naisten ensimmäisellä sijalla parina viime vuonna peräkkäin.

Purjelautailu on tehnyt uutta tulemista viime vuosina. Minulla on ollut mahdollisuus treenata meidän oman olympiamitalistin, Tuuli Petäjä-Sirenin, kanssa. Siinä meni viime kesäkin rattoisasti yhdessä treenaillen ja kilpaillen.

Purjelautailu on upea laji ja sopii kaikille ketkä haluavat haastaa itseään äärirajoille saakka. Itse rakastan purjelautailusta sen haastavuuden takia. Ei ole koskaan kahta samanalaista vesilläolo- ja treenikertaa. Purjelautailussa ylipäätänsä täytyy ylittää usein oma mukavuuskynnyksensä, ja kun tähän tottuu niin tuntuu, että olet elossa. Jäät totaalisesti koukkuun lajiin.

Purjelautailu toimii myös meditaationa minulle, unohdan kaiken muun kun olen vesillä; tunnen olevani vapaa.

Mitä vaati tulla lajisi parhaaksi?

Olen pyhittänyt kaikki lomani ja vapaa-aikani treenaamiselle. Kesäkausi menee aivan totaalisesti vesillä (mikäs olisi sen parempi tapa viettää kesä!). Kesäkauden olen jo aloittanu Barcelonassa, jossa säilytän välineitäni ja treenailen espanjalaisten kanssa. Talvikaudella ei tule käytyä niin paljon vesillä, mutta lisätreenimuotona harrastan Thai Boxingia Combat Academyllä ja käyn Fitnessgym salilla Kivistössä.

Treeniä treenin perään, ensin hiotaan tekniikka kuntoon ja sitten taktiikka. Haetaan niin paljon vesi- ja kilpailutunteja kuin mahdollista. Kisatessa oppii kaikista parhaiten. Tietenkin tarvitaan myös valmentajia ja mentoreita, jotka auttavat sinua eteenpäin. Tarvitaan se ”Dream Team”, joka mahdollistaa kaiken.

Mitä vinkkejä antaisit muille, jotka pyrkivät lajinsa parhaiksi?

Jos sinusta tuntuu, että purjelautailu on se ”sinun juttusi” niin älä luovu siitä. Ihan sama miten muut saattaisivat kyseenalaistaa päätöstäsi. Täytyy keskittyä siihen mikä juuri sinusta tuntuu hyvältä ja viedä asiaa eteenpäin. Purjelautailijoiden keskuudessa on älyttömän hyvä ilmanpiiri! Kaikki ovat avuliaita ja ystävällisiä toisiaan kohtaan. Monelle on iso kynnys lähteä kilpailemaan kansanvälisesti, mutta sinne vaan rohkeasti! Kukaan ei ole ollut pro heti kun on aloittanut purjelautailun. Vesitunteja vaan alle ja pyytää rohkeasti, voiko liittyä muiden purjelautailijoiden seuraan treenaamaan ja siitä kaikki lähtee hyvin käyntiin.

Miten juhlistat elämäsi tähtihetkiä?

Isojen kilpailujen jälkeen yleensä annan itselleni aikaa palautua ja lähden lomalle. Ei ole sen parempaa kuin rentoutua ja olla hyvässä seurassa rakkaimpien kanssa. Ehkäpä myös poksautan hyvän shampanjan auki.. ;)

G.H. Mumm Cordon Rouge

G.H. MUMM - yksi maailman parhaista

G.H.Mumm- samppanjatalon historia ulottuu vuoteen 1827. Samppanjapulloja koristava punainen poikkiraita cordon rouge on lainattu Ranskan kunnialegioonalta ja se on merkkinä talon intohimosta ja halusta panostaa laatuun. #DareWinCelebrate- slogan kiteyttää tämän samppanjatalon filosofian, joka kannustaa ylittämään rohkeasti itsensä, rikkomaan rajoja ja tietysti juhlistamaan voittoa lasillisella yhtä maailman parhaista samppanjoista! ​

Viimeisimpänä huippusaavutuksena G.H. Mumm Cordon Rouge Brut voitti kultaa magnum-pullojen sarjassa arvostetussa Champagne & Sparking Wine World Championships 2016 (CSWWC) -kilpailussa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!