Lajinsa paras: Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilä

Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilä
01.10.2018

Kuka sinä olet?

Olen Noora Sipilä, 29-vuotias Vuoden Tarjoilija 2018. Olen syntynyt Järvenpäässä, mutta muutimme Turkuun jo, kun olin pieni, joten vietin siellä nuoruuteeni. Nykyisin asun Helsingissä ja työskentelen BasBas&Staff Wine Barissa. Minut saattaa muistaa myös Kaskiksesta, Murusta tai Orasta, joissa olen työskennellyt aiemmin. Töiden lisäksi ammennan energiaa hyvästä ruuasta, ihanista viineistä ja museokäynneistä.

Missä olet lajisi paras?

Saavutin tänä vuonna Vuoden Tarjoilija 2018 -tittelin. Vahvuuksinani näen asiakaspalvelutaidot, vilpittömän välittämisen ja tinkimättömyyden. Uskon myös jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Täytyy säilyttää uteliaisuus uusia asioita kohtaan, koska silloin ei jämähdä paikoilleen vaan innostus omaa työtä kohtaan säilyy.

Mitä sinulta vaati tulla lajisi parhaaksi?

Olen osallistunut Vuoden Tarjoilija -kilpailuun jo aiemmin. Jäin heti ensimmäisestä kerrasta koukkuun kilpailun mahtavaan tunnelmaan, hienoon mahdollisuuteen kehittää itseään ja tilaisuuteen mitata kehitystään, unohtamatta uusia kollegoita joihin kilpailussa tutustuu. Sain opetella myös taitoja, joita arjen työssä ei juurikaan tule muuten eteen. Nykyään harvassa paikassa sali valmistaa esimerkiksi table side tartarin, transeeraa kanaa tai liekittää pippuripihvin. Kilpailuissa näitäkin on mahdollisuus päästä tekemään, riippuen tietenkin tehtävistä. Kehittyminen vaatii siis paljon treeniä, mutta myös sen tärkeimmän; asiakkaan ja palvelukokonaisuuden ymmärtämistä ja aidon elämyksen luomista asiakkaalle.

Mitä vinkkejä antaisit muille, jotka pyrkivät lajinsa parhaiksi?

Asenne ratkaisee riippumatta lajista. Kaiken - tekniikat, teoriat, faktat ja muun voi opetella, mutta oikeanlaisen asenteen pitää tulla itseltä.

Miten juhlistat elämäsi tähtihetkiä?

Niin elämän tähtihetkistä kuin arjen pienistä onnistumisista nautin useimmiten samppanjan kera!

G.H. Mumm Cordon Rouge

G.H. MUMM - yksi maailman parhaista

G.H.Mumm- samppanjatalon historia ulottuu vuoteen 1827. Samppanjapulloja koristava punainen poikkiraita cordon rouge on lainattu Ranskan kunnialegioonalta ja se on merkkinä talon intohimosta ja halusta panostaa laatuun. #DareWinCelebrate- slogan kiteyttää tämän samppanjatalon filosofian, joka kannustaa ylittämään rohkeasti itsensä, rikkomaan rajoja ja tietysti juhlistamaan voittoa lasillisella yhtä maailman parhaista samppanjoista! ​

Viimeisimpänä huippusaavutuksena G.H. Mumm Cordon Rouge Brut voitti kultaa magnum-pullojen sarjassa arvostetussa Champagne & Sparking Wine World Championships 2016 (CSWWC) -kilpailussa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!