Sirkkarisottoa ja lasi valkkaria, kiitos!

Suomen Maa- ja metsätalousministeriön uusi tulkinta EU:n uuselintarvikeasetuksesta sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen elintarvikkeena myös Suomessa. Tänä päivänä arviolta jo yli kaksi miljardia ihmistä eri puolilla maailmaa käyttää hyönteisiä ravintonaan. Suomalaisille hyönteisruoat tarjoavat uuden makumaailman tutustuttavaksi ja opeteltavaksi, aivan samoin kuin viinit vuosikymmeniä sitten. Hyönteisruoat voi myös nähdä positiivisena haasteena viinivalintoja pohdittaessa.

Maailmassa löytyy yli 2000 syötävää hyönteislajia, jotka osaltaan täydentävät ruokaturvaa valkuaisravinnon, eläinproteiinien, raudan, aminohappojen sekä hyvien rasvoja kautta. Hyönteisruoat auttavat säästämään maailman hupenevia luonnonvaroja, helpottamaan elintarvikeongelmaa sekä tarjoamaan ravinto- ja makulisää ruokatarjontaan. Hyönteisistä voi nauttia kokonaisina ja jauhettuna, jolloin niillä voi maustaa leipää, pastoja tai vaikka pitsoja.

Chilisirkka-porkkanarisotto korostaa raaka-aineiden ekologisuutta ja luonnonläheisyyttä. Uutuusruoka saa perustan tutusta risotosta. Porkkana, ja chilikin, omalta osaltaan korostavat kasvisten ja kasvisruokien terveellisyyttä, makuvivahteita sekä kasvavaa suosiota. Kotisirkat tuovat hyönteisrisottoon uutuuslisän ja oman paahteisen makuvivahteen. Hyönteisruoka avaa uuden mahdollisuuden monipuolisille viinivalinnoille ja -kokeiluille, jossa ennakkoluulottomuus ja kokeilunhalu toimivat ohjenuorana, niin ruokien kuin viinien kohdalla.

Mitä viinejä sirkkaruokien seuraksi?

Australialaiset Jacob's Creek -viinitalon valkoviinit sirkkojen kumppaniksi

Kaukoidästä, riisin ja hyönteisruokien kotimaasta, löytyy valkoviinejä jotka soivat kauniisti sirkkarisoton makujen kanssa. Australialaiset valkoviinit täydentävät risoton moninaista makukokonaisuutta. Jacob’s Creek Wah tarkoittaa japanilaista ruokakulttuuria, joka kuvaa sattuvasti viinin ja ruoan tasapainoista liittoa, kuten sirkkarisoton yrttisyyden, mausteisuuden sekä makujen tasapainoa. Viini onkin tehty sopimaan juuri mausteisten ruokien pariksi. Saman viinitalon luomuviinin Jacob's Creek Eath Vine Grape Chardonnay -valkoviinin pirteä hedelmäisyys sekä hento tammisuus käyvät hyvin risoton olemukseen ja makuun.

Reilun kaupan viini ekologiselle ruokavalinnalle

Thandin Sauvignon Blanc maistuu rypäleen, yrttisyyden ja hapokkaan makunsa puolesta hyvin sirkkarisotolle. Eettisenä Reilun kaupan tuotteena viini rakentaa ruoan kanssa taustoiltaan kokonaisvaltaisen ruokapaketin.

Roseeviini täydentää sirkkojen makumaailmaa

Chileläinen Castillo de Molina Reserva Rosén väri, hedelmäinen raikkaus ja Pinot Noir -rypäleiden marjaista aromit tasapainottavat hyvin chiliporkkana-sirkkarisoton makumaailmaa. Viini on kuiva, mansikkainen, keskihapokas sekä riittävän voimakas sirkkarisoton seuraksi.

Chilisirkat ja porkkanarisotto

Porkkanarisotto

Ohje neljälle:

4 porkkanaa
1 litra vettä
1 keltasipuli
1 dl oliiviöljyä
3 dl kuivaa valkoviiniä
3 dl arborioriisiä
80 g parmesaania raasteena
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria

Kuori ja pilko yksi porkkana pieniksi kuutioiksi ja siirrä sivuun. Pilko loput porkkanat isommiksi paloiksi, laita palat kiehumaan litraan vettä ja lisää sekaan 1─2 tl suolaa. Kun porkkanat ovat pehmeitä, sekoita ne sauvasekoittimella keittoveden kanssa tasaiseksi mehuksi.

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota hienoksi silputtu sipulit. Lisää sekaan riisi, anna kuumentua ja kuullottua muutama minuutti. Kaada viini kasariin ja keitä niin kauan, että neste on lähes haihtunut. Jatka riisin keittämistä lisäämällä porkkanamehua vähitellen kattilaan. Hämmennä riisiä kypsentämisen aikana, jolloin riisistä irtoava tärkkelys tekee risotosta kermaisen pehmeän ja lusikoitavan kokonaisuuden. Lisää puolivälissä keittoa pienet porkkanakuutiot mukaan. Kun riisi on vielä aavistuksen napakkaa, sekoita parmesaani risottoon. Tarkista suola ja koostumus. Risoton rakenne tasapainoilee irtonaisuuden ja puuromaisuuden välillä, joten ohenna tarvittaessa lisäämällä tilkka nestettä. Valmiin risoton makua voi syventää vielä loppuvaiheessa tilkalla viiniä ja nokareella voita. Risoton kypsentäminen kestää noin 20 minuuttia. Anna makujen tasaantua muutaman minuutin ajan ennen tarjoilua. Nostele risotto lautasille ja asettele chilisirkat päälle.

Chilisirkat

2 dl kuivattuja sirkkoja
1 tl voita
1 tl kuivattua rosmariinia
1-3 chiliä, maun ja tulisuuden mukaan
1 tl sokeria
suolaa

Leikkaa chilistä siemenet pois ja hienonna pieneksi kuutioksi. Laita paistinpannu lämpimäksi ja siihen hieman voita, silputtua chiliä ja rosmariinia. Paista sirkat nopeasti, niin etteivät ne kärähdä. Viimeistele sirkat sokerilla ja suolalla.

Tarjoile chilisirkat porkkanarisoton päällä, kaada lasiin kylmää valko- tai roseeviiniä ja nauti.

Toivon kaikille ennakkoluulottomia kokkaushetkiä!

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva ja Heikki Remes
Sirkkaresepti ja ruokakuva: Reseptitaivas.fi -sivuston päätoimittaja Janne Suomi
Kotisirkat: EntoCube, Espoo

Viinimies, Heikki Remes, haluaa ihmisten hieman hidastavan kiireistä elämän rytmiään ja pysähtyvän hetkeksi hyvien nautintojen äärelle, jossa kokonaisvaltaiset elämykset rakentuvat hyvästä ruoasta, hyvästä viinistä, mukavasta seurasta ja yhdessä tekemisestä.

Lue lisää Heikin ajatuksia: www.viinimies.com

Tilaa uusimmat blogipostaukset sähköpostiisi