Juomavinkin tiimi toivottaa hyvää rumien villapaitojen päivää!

Joulukuun kolmantena perjantaina Yhdysvalloissa vietetään kansallista rumien jouluvillapaitojen päivää - Ugly Christmas Sweater Day. Sekä päivä että rumien jouluvillapaitojen trendi on levinnyt ympäri maailman, ja myös Suomen kaupat ovat täyttyneet toinen toistaan rumemmista villapaidoista.

Saammeko esitellä Juomavinkin taustalla toimivan tiimin sekä tämän joulun villapaitamuodin.

Juomavinkin taustalla toimii useampi eri tiimi, joista kukin pyrkii takaamaan suomalaisille kuluttajille parhaita mahdollisia - ja vastuullisia - elämyksiä laadukkaiden alkoholijuomien parissa.

Viinitiimiin kuuluu kolme jäsentä, joilla kaikilla on yli kymmenen vuoden kokemus viinien parissa työskentelystä sekä kansainvälistä koulutusta viineistä. Viinitiimi tutkii ahkerasti maailman trendejä ja uutuuksia, ja valikoi parhaimmat tuotteet suomalaisten kuluttajien iloksi. Viimeisimpänä upeana löydöksenä viinitiimimme toi Suomen markkinoille The Ugly Glühweinin, joka onkin saavuttanut valtavan suosion vain muutaman viikon markkinoillaolon aikana. Viinitiimin ydinosaamiseen kuuluu lisäksi viinien ja ruokien yhdistäminen, jonka ansiosta löydät Juomavinkistä paljon vinkkejä täydellisiin makupareihin.

Turun Juomatehtaalla valmistettavista tuotteista vastaa oma tiiminsä. He ovat sekä pakkausuudistusten asiantuntijoita että uutuustuotevelhoja. Toinen toistaan mielenkiintoisemmat uutuudet syntyvät yhteistyössä tuotekehityksen kanssa. Yhtenä viimeisimmistä menestystarinoista mainittakoon Suomen juhlavuoden kunniaksi syntynyt mustikkainen Valkia kuohuviini – kotimaisista raaka-aineista tietysti.

Juomavinkin tiimistä löytyy osaamista lisäksi cocktailmaailmasta, ja tiimissä työskentelee yksi Suomen parhaista baarimestareista, jolla on cocktailkisamenestystä myös kansainvälisesti.

The Ugly Glühwein on tietysti paras mahdollinen malja rumien jouluvillapaitojen päivän juhlistamiseen. Voit myös järjestää ystävillesi rumin villapaita -kilpailun. Voit palkita voittajan tietysti The Ugly Glühwein -pullolla.

The Ugly Glühwein
Hinta Alkossa: 10,98 € / 75 cl
Tuotenumero: 907277


Juomavinkin tiimi toivottaa kaikille hyvää rumien villapaitojen päivää!

Tilaa uusimmat artikkelit sähköpostiisi