Zork-säilyttää kuohuviinin kuplat

17.05.2012

Ympäri maailman tunnettuja Mateus-viinejä on vaikea sivuuttaa puhuttaessa portugalilaisesta viinikulttuurista. Iberian niemimaalla 70 vuotta sitten syntynyt Mateus on kasvanut vajaassa vuosisadassa maansa myydyimmäksi ja tunnetuimmaksi viinibrändiksi eikä raikkaiden portugalilaisten viinien maailmanvalloitus tunnu laantuvan.

Legendaarisen puolikuivan Mateus Rosén lisäksi Alkosta löytyy moderniin makuun sopiva kuiva Mateus Sparkling Brut Rosé, jonka herkkä väri ja pirteät kuplat tuovat piristystä arkeen tai juhlaan. Tunnetun viiniperheen kuopus astuu uuteen aikaan modernin Zork-sulkijan kanssa. Viiniä suojaava korkki on helppo avata ja muovisulkija pitää kuplajuoman raikkaana jopa useita päiviä.

Mateus-viinien tarina sai alkunsa Portugalissa vuonna 1942. Tuolloin Guedesin perheen omistama Sograpen yritys kehitti markkinoille uuden ajan portugalilaisen viinin, jota ryhdyttiin pullottamaan heti sotavuosien jälkeen. Herkän punainen ja makeahko viini ihastutti erityisesti pohjoiseurooppalaisia sekä amerikkalaisia kuluttajia ja muutamassa vuosikymmenessä Mateus-nimi tunnettiin kaikilla mantereilla. Pulleaan pulloon pakattu Mateus Rosé on edelleen yksi maailman myydyin viiniklassikko, joka on vuosien saatossa saanut rinnalleen myös vaalean veljen ja kuohuvan sisaren.

Mateus Sparkling Brut Rosé syntyy Bairradan viinintuotantoalueella Lissabonin ja Porton kaupunkien puolivälissä. Vaaleanpunaisen kuohuviinin valmistukseen käytetään kolmea portugalialista rypälelajiketta; Bagaa, Tinta Rorizia ja Tinta Pinheiraa. Pirteästi poreileva viini syntyy 1900-luvun alussa Ranskassa kehitetyllä charmat-menetelmällä, jossa viinin kuplat heräävät henkiin toisen käymisen aikana hyvin viilennetyissä terästankeissa. Vuoden valoisimpaan aikaan sopivan lohenpunaisen roseekuohuviinin tuoksu on täynnä kesän punaisia marjoja kuten mansikkaa ja vadelmaa. Kuiva ja maltillisen hapokas kuohuviini sopii kesälounaan aperitiiviksi, ruokaisan salaatin rinnalle tai kesäisten tapasherkkujen kanssa maisteltavaksi.

Portugalilaisen viinikulttuurin uusi aika näkyy modernin kuohuviinin lisäksi myös uudessa pullonkorkissa. Mateus Sparking Brut Rosé -kuohuviinin sulkijaksi on valittu Zork-korkki, jonka on suunnitellut australialainen John Brooks. Vuonna 2010 markkinoille tullut muovikorkki on ensimmäinen uudelleensuljettava kuohuviinipullon sulkija. Jos juhlista jää avattuja kuohuviinipulloja, pullon suulle tiiviisti asettuva Zork-korkki suojaa viinissä eläviä kuplia säilymään jopa useita päiviä.

AddThis Sharing Buttons

Share to Facebook

FacebookShare to TwitterTwitterShare to SähköpostiEmailShare to LinkedInLinkedIn

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!