Vihreitä valintoja viiniostoksilla

Vihreitä valintoja viiniostoksilla.
30.09.2021

Ympäristöystävälliset teot ovat yhä tärkeämpiä ja sellaisia voi tehdä meistä jokainen viiniostoksillakin. Ja niin moni tekeekin: Vihreät valinnat -merkin alla olevien juomien osuus Alkon kokonaismyynnistä nousi viime vuonna jo 35 %:iin. On hienoa, että myös viininvalmistuksessa on ilahduttavasti huomioitu koko ajan enemmän elinvoimaisen luonnon ja kestävän kehityksen merkitys ympäri maailmaa ja kuluttajille on tarjolla juomia, joissa nämä arvot tulevat hienosti esiin.

Viininvalmistajat ovat siis tänä päivänä sangen tietoisia ympäristön kannalta kestävien ja luonnonmukaisten tuotantomenetelmien merkityksestä. Viininvalmistusta on viety monien tuottajien toimesta yhä enemmän kestävän kehityksen ja vihreiden arvojen mukaiseen suuntaan, myös luomutuotantoon. Ympäristöystävällisyys ja hiilijalanjäljen minimointi näkyy valmistusmenetelmien lisäksi muutenkin, esimerkiksi viinien pakkausvalinnoissa.

Viiniostoksia tehdessään löytää helposti koriinsa sellaisia juotavia, joissa on huomioitu luonnon hyvinvointi joko viinin valmistuksessa, pakkauksessa tai molemmissa.

Laadukkaita luomuviinejä

Luomutuotannolla tavoitellaan ympäröivän luonnon monimuotoisuuden parantumista sekä viljelysmaan parempaa hedelmällisyyttä. Kun viljelysmaa on luomutuotannossa, kasvaa sen kyky sitoa ilman hiilidioksidia. Tällä on suotuisia vaikutuksia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Jacob's Creek Organic Chardonnayn valmistuksessa käytettävät rypäleet on viljelty luomumenetelmin ja sen runsas makuprofiili henkii eksoottisia hedelmiä, omenaa ja greippiä. Tammitynnyreissä kypsyttäminen tuo tähän luonteikkaaseen valkoviiniin mukaan pähkinäisiä ja aavistuksen paahteisia aromeja. Viiniä arvostettiin myös Vuoden Viinit 2021 -kilpailussa, jossa se voitti pronssia sarjassa ”Luomuvalkoviinit, hinta alle 13 euroa.”

Jacob's Creek Organic Shiraz Cabernet on taiten valmistettu luomuviini, jossa punaviinin parhaat ominaisuudet nousevat upeasti esiin. Viini on luonteeltaan tumma, marjainen ja mehevä. Siinä on kuitenkin nuorekkuutta ja reippautta, joka tekee siitä hyvän ruokajuoman esimerkiksi grillatulle lihalle, pihville ja tomaattipohjaiselle pastaruoalle – kerrassaan verraton valinta syksyisille illallisille.

Jacob's Creek viinejä valmistava Pernod Ricard Winemakers panostaa vastuullisuuteen viinien tuotannossa ja on muun muassa Australian ensimmäinen suuri viinitalo, joka käyttää 100 % uusiutuvaa energiaa. Jacob's Creek -viinien tuottamiseen käytettävä energia on peräisin auringosta ja tuulesta.

Pakkausvalinta on ilmastoteko

Alkon vuonna 2018 ja 2019 teettämän tutkimuksen mukaan viinipakkausten hiilijalanjäljet suhteessa juomalitraan vaihtelevat suuresti. Hyvin kierrätettävissä olevat, kartongista valmistetut hanapakkaukset ja kartonkitölkit ovat luontoystävällisempi tapa tarjoilla viini. Viinipakkauksista juuri hanapakkausten valmistaminen tuottaa tutkimusten mukaan pienimmät päästöt (70 g CO2e/l)  juomalitraa kohden, joten niiden suosiminen on perusteltua tehtäessä kestävän kehityksen mukaisia valintoja. Ilmastovaikutusten kannalta pakkauksen paino ja kokoluokka ovat olennaisia kriteereitä.  Helppo muistisääntö onkin mitä kevyempi ja kierrätettävämpi pakkaus on, sitä pienemmät ovat sen ilmastovaikutukset.

Santa Helena tetraviinit

 

Kartonkipakkaus on vastuullinen valinta

Santa Helenan helposti lähestyttävät ja niin seurusteluun kuin ruokailuun hyvin sopivat puna- ja valkoviinit ovat tarjolla kätevissä ja ympäristöystävällisissä, 50 cl vetoisissa kartonkisissa tetrapakkauksissa. Punaviinissä käytetyn Cabernet Sauvignon -rypäleen tumman marjaiset ja herukkaiset piirteet nousevat upeasti esiin Santa Helena Cabernet Sauvignonissa, aivan kuten Chardonnay-rypäleiden ominaisuudet pääsevät loistamaan hedelmäisen raikkaassa ja pirteässä Santa Helena Chardonnayssa. Santa Helena kuuluu VSPT Wine Groupiin, joka noudattaa viinintuotannossaan 360° Sustainable -ohjelmaa, jossa on neljä osa-aluetta: ympäristö, vesihuolto, sosiaaliset sitoumukset ja laatu. Lisäksi se tekee jatkuvasti toimia luonnon monimuotoisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin sekä tuotteiden laadun edistämiseksi.

Näiden viinien valmistuksessa on suosittu ympäristöystävällisempien pakkausratkaisujen lisäksi kestävän kehityksen mukaisia tuotantomenetelmiä. Näistä viineistä puhuttaessa voidaankin todeta, että tarjolla on sangen vihreitä puna- ja valkoviinejä.

Kaikki vihreät ja eettiset juomatuotteemme löydät näppärästi Tuotteet-sivultamme Vihreät ja eettiset -tuotteet haulla. 

Vastuullisesti tuotettuja ja pakattuja

Tutustu myös näihin ekosertifioituihin viineihin

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!