Viinitasting: Viiniraadin testissä ruokakaupan näppärät pelastajat

Ruokakaupoissa myytävät viinit.
Viiniraati yllättyi positiivisesti matala-alkoholisten viinien monipuolisuudesta. Oivia käyttökohteita ja -tilanteita löytyi jokaiselle.
30.09.2022

Viinitastingiin osallistumiselta ei vaadita syvätietämystä viineistä. Riittää, että tarjolla on viinejä ja niitä maistavilla ihmisillä mielipiteitä! Viiniraati on Juomavinkin juttusarja “jokamiesluokan” viinitastingeista, joissa aivan tavalliset viininautiskelijat kokoontuvat arvioimaan ajankohtaisia tuotteita. Ensimmäisessä raadissa sukelletaan ruokakauppaviinien maailmaan.

Arjen kiireet saattavat toisinaan ajaa nykimään Alkon pitkäripaista turhaan. Olisiko ruokakaupoissa myytävistä matala-alkoholisista viineistä pelastajaksi, kun sunnuntaipäivällisen risotto tai lauantai-illan juustotarjotin vaativat viiniä? Joukko ruuhkavuosien aikataulusäätöjen keskellä elävää maistelijaa kokoontui testaamaan.

Viinejä ei testattu sokkona; maistajat näkivät aina, mistä viinistä nyt puhuttiin. Kenelläkään ei ollut etukäteen kokemusta ns. kevytviineistä. Viineistä analysoitiin ulkonäkö, tuoksu, ensimaku sekä maku makuparin kanssa, sekä tehtiin yleisen tason huomiot tunnelmia viinistä ja sen pakkauksesta.

Santa Helena Red Blend 5,5%: Erinomainen veneviini

Chileläisen Santa Helenan pakkaukset keräävät heti kiitosta raadilta. Näppärät puolen litran tetrapakkaukset on helppo ottaa mukaan ostosten mukana mökille, piknikille tai muihin ulkotiloissa tapahtuvaan viihtymiseen.

Raadin veneilijä huomauttaa, että pikkutetrat saa veneessä kätevästi pakattua pieniin säilytystiloihin, eivätkä ne aiheuta samanlaista riskiä kuin lasipullot, jotka voivat merenkäynnissä pudota ja särkyä.

Santa Helenan tuoksu ei ole niin makea kuin mitä testaajat odottavat. Se tuo useammalle mieleen mummon mustaherukkamehun; sellaisen kunnon vanhanajan lasipullomehun, jota ei ole sokerilla pilattu.

Tavalliseen, reilu 10 % alkoholin tilavuusprosentin viinin makuun tottuneelle matala-alkoholinen vaihtoehto vaatii hieman makunystyröiden totuttelua. Toisaalta aloittelevalle viiniharrastajalle maku tuntuu mukavan miedolta; “Helppo aloitusviini”, kuuluu arvio.

Raati päätyy siihen, että tarjoaisi Santa Helena Red Blend 5,5 % -viiniä nimenomaan sellaiselle vieraalle, joka ei ole kovin tottunut viininjuoja. Veneilijä huomauttaa, että viini sopii nimenomaan tilanteisiin, jossa on mukava nauttia pikku lasillinen, mutta päivää pitää kipparoimalla venettä eteenpäin.

Testi makuparin kanssa

Testaamme Santa Helena Red Blendiä myös parin juuston kanssa. Pehmeän ja miedon brien kanssa kevyt viini sopi hyvin.

  • “Mukava kumpumainen tunne. Viinin maku kohoaa hyvin esille juuston kanssa, mutta katoaa suussa nopeasti antaen tilaa brien kermaisuudelle.”
  • Toisaalta vahvempi gruyère oli hieman epäsuhtaisempi makupari.
  • “Viinin marjainen maku yritti tulla suussa esille, mutta pelästyi juustoa heti kynnyksellä”, maistaja luonnehtii.

Lopputulema on, että viini voi hyvin sopia mietojen punaviiniruokien, kuten kermaisten patojen tai mietojen juustojen kanssa. Maistajat tarjoaisivat sitä myös esimerkiksi yhdeksi seurustelulasilliseksi pitkän päivän päätteeksi.

Santa Helenat ruokakaupasta

Santa Helena White Blend 5,5%: Paras risottoviini

Santa Helenan valkoviiniversio matala-alkoholisesta viinistä kerää myös kehuja näppärästä pikkutetrastaan. Testatuista valkoviineistä se on syvimmän värinen, värissä on viehättävä kullan sävy. Vaikka tuoksu on mieto, se on raadin mukaan “hyvin viinimäinen”.

Maku istuu mainiosti raadin juustojen kanssa. Tämän viinin todetaan olevan testin paras vaihtoehto alkuperäisen tehtävänannon tilanteeseen; sunnuntain ex tempore -risottoon, kun Alkossa on unohdettu käydä etukäteen.

Maku kannattelee itseään ilman makupariakin. Raatilaiset toteavat ilahtuneina, että Santa Helenaa nauttisi lauantai-illan kepeänä illanviettoviininä ihan sellaisenaankin.

Gato Negro Red Blend 5,5 %: Paras sunnuntai-illan nautiskelujuoma

Chileläisen Gato Negron matala-alkoholinen Cabernet Sauvignon, Carmenère ja Shiraz -rypäleitä sekoittavan Red Blendin tuoksu kirvoittaa maistajilta innostuneita huudahduksia.

“Tämähän tuoksuu ihan oikealta viiniltä!”

Tuoksu tosiaan on kukkaisuudestaan huolimatta punaviinimäisen kuiva ja särmikäs, ja mummon marjamehun tuoksu loistaa poissaolollaan.

Myös makua kehutaan. Eräs huomauttaa Gato Negron Alkossa myytävän Cabernet Sauvignonin omaan makuunsa liian tuhdiksi, kun taas Red Blend on “helppoa juotavaa”.

Viini jaksaa silti kannatella itseään vahvan parmesanjuuston kanssa, sen sijaan pehmeämmän brien kanssa yhdistelmästä tulee vähemmän mieleenpainuva.

Viinin todetaan sopivan mainiosti sunnuntain nautiskeluun kepeän elokuvan ja kepeän suklaan kanssa.

“Mieluummin tätä juo kuin huonoa kaljaa”, toteaa eräs maistaja.

Gato Negrot -ruokakaupasta

Gato Negro White Blend 5,5%: Hyvä ruokaan ja nautiskeluun

Chileläisen Gato Negron matala-alkoholinen valkoviini on sekoitus kahdesta rypälelajikkeesta, Sauvignon Blancista (85 %) ja Chardonnaysta (15 %). Se on väriltään hyvin vaalea.

Tuoksua raati luonnehtii autenttiseksi; tuoksun perusteella ei uskoisi, että viinissä on yli puolet vähemmän alkoholia kuin keskivertoviinissä. Voi jopa olla, että alkoholin tuulahduksen puuttuessa tuoksun sitruksiset ja ananaksen tyyppiset vivahteet pääsevät paremmin esiin.

Ensimakua raati luonnehtii hyvin täyteläiseksi ja vivahteikkaaksi, mutta melko lyhyeksi. Gato Negro White Blend tulee kuitenkin mainiosti toimeen pikkusyötävien kanssa; se sointuu kaikkiin raadin testijuustojen kanssa, kuten myös oliivien kanssa. Erinomainen illanistujaisviini, siis.

“Tämä tulee sopimaan niin risottoon kuin kokkiinkin”, raatilainen veistelee.

Jacob’s Creek UnVined Shiraz: Potentiaalia glögiviiniksi

Australialaisen Jacob’s Creek -viinitalon lähes alkoholitoman viinin (alkoholia 0,5 % ) alkoholi poistetaan Australiassa kehitetyllä "Spinning Cone" tislausmenetelmällä. Siinä viiniä pyöritetään isossa lingossa, jolla erotellaan viinin eri komponentit ja poistetaan ei-halutut osat, kuten alkoholi,  höyrystämällä. Menetelmä käyttää hyödyksi painetta, jolloin viiniä voidaan höyrystää kiehumispistettä matalammissa lämpötiloissa, jolloin viinin luonnolliset aromit eivät vahingoitu.

Tämän raati huomaa jo viinin tuoksussa. “Tämähän tuoksuu selkeästi Shiraz’lta”, kuuluu ilahtuneita huudahduksia.

Myös pullo saa kiitosta: kun alkoholittomia vaihtoehtoja tarjotaan jo lähes automaationa esimerkiksi illallispöydässä, on mukavaa että pullokin näyttää “aikuisten juomalta”, kuten eräs raatilainen luonnehtii.

Maku on hyvin hienovarainen, ja useampi jää viinin autenttisen tuoksun jälkeen kaipaamaan ns. tavallisen shiraz-viinin syvyyttä. Kevyen viinin todetaan kuitenkin sopivan mainiosti juuri illallispöytään niille, jotka eivät alkoholia tahdo.

Eräs maistaja jää myös miettimään, sopisiko Jacob's Creek UnVined Shirazin mehuisa, muttei kuitenkaan makea maku nautittavaksi lämmitettynä, saksalaisen glühweinin tapaan. Tämä voisi sopia hyvin itse keitettävän, matala-alkoholisen glögin pohjaksi.

Jacob’s Creek UnVined Riesling 0,5 %: Kepeä kesäjuoma

Matala-alkoholisen Rieslingin tuoksu on “ehtaa risukkaa”, kuten eräs raatilainen kuvailee. Tyylikkään vaalean, hieman vihertävän viinin pirteässä tuoksussa erottuu kukkia ja sitruksia – joskin eräs raatilainen luonnehtii sitä “nallekarkkimaiseksi”.

Maussa tuntuu oikea, joskin hento, rieslingin pirskahtelu. Hienonhienot kuplat tuovat raatilaisten mieleen myös siideriin – mielleyhtymän saattaa aiheuttaa maussa oleva hienoinen viherpäärynäisyys.

Kepeyden todetaan sopivan parhaiten esimerkiksi kesäiselle piknikille, jopa jäiden kanssa tarjoiltuna. Jacob's Creek UnVined Riesling soveltuisi myös erinomaisesti kevyiden, kesäisten drinkkien pidentäjäksi. Vaikka viini luokitellaan puolimakeaksi, se on kuitenkin kuivempi kuin perinteiset kesädrinkkien blandikset. Viinissä on myös puolet vähemmän kaloreita kuin 12 % alkoholia sisältävässä Jacob’s Creek Classic Rieslingissä, joten se on oiva vaihtoehto pikku nautiskeluun niille, jotka haluavat keventää ruokavaliotaan.

“Kokeilisin tätä drinkkiin, johon tulee jotain kirpeää omenaa”, raatilainen pohtii.

Kaiken kaikkiaan raati oli positiivisen yllättynyt matala-alkoholisten viinien vivahteista ja monipuolisuudesta. Aivan kaikki eivät korvaa perinteisiä, muhkeita ja syviä viinejä, mutta eipä niiden ole tarkoituskaan. Oivia käyttökohteita ja -tilanteita löytyi jokaiselle.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!