Viininviljelyn kehitys liittyy vahvasti Eurooppaan ja erityisesti Välimeren maiden sivistyksen ja kulttuurin syntyyn. Luonnonvaraisten marjojen annettiin käydä viiniksi jo 6000-7000 vuotta sitten. Viinirypäleiden ohella oliivit olivat ensimmäisiä luonnonvaraisia hedelmiä, joita ihmiset alkoivat viljelemään. Varmasta viininviljelyn alkuperästä ei ole kiistattomia todisteita, mutta tarinoita ja väittämiä sitäkin enemmän. Varmaa on, että ensimmäisen kerran viininviljely kukoisti faaraoiden Egyptissä.
Rooman valtakunnan aika
Rooman valtakunnan aikana viiniköynnöksiä istutettiin mm. Ranskaan, Espanjaan, Saksaan ja Englantiin asti. Rooman valtakunnan hajotessa 300-luvun lopussa Euroopan viinitarhat olivat levittäytyneet maantieteellisesti lähestulkoon nykyiseen laajuuteensa. Kristinuskon leviämisen myötä katolinen kirkko ja etenkin luostarilaitokset saivat merkittävän roolin viinin tuotannossa.
Keskiaika toi muutoksia
Keskiajalla vakiintuivat myös uusien materiaalien käyttö niin viinin valmistuksessa kuin säilytyksessä, ja ne ovat säilyttäneet asemansa tänäkin päivänä. Saviruukut saivat väistyä puu- ja pikkutynnyreiden, täytettävien leilien ja koripullojen tieltä. Pullon ja juomalasin käyttö vakiintui 1400-luvulta alkaen. Suuri keskiaikainen muutos oli myös luopuminen viinin jatkamisesta vedellä, ja alettiin suosia puhtaan viinin juomista.
Uusi maailma - uusi aika
Uuden maailman - Amerikka, Australia ja Etelä-Afrikka - viininkasvatuksen historia on verraten uusi. Yhdysvaltain itäosissa viininviljely alkoi 1600-luvun alkupuolella, Kaliforniassa 1700-luvun loppupuolella, Australiassa ja Etelä-Afrikassa vasta 1800-luvulla.
Viinintuotanto kukoisti paitsi Uudessa maailmassa, myös Euroopassa 1800-luvulla, mutta uusien lajikkeiden villitys johti viininviljelyn suureen tuhoon. Amerikasta tuodut viinilajikkeet tartuttivat Eurooppalaisiin viiniköynnöksiin härmää, hometta ja toivat lisäksi viinikirvan, jolle amerikkalaiset lajit olivat immuuneja. Eurooppalainen viiniköynnöskanta koki muutamassa vuodessa peruuttamattomia vaurioita. Jällenrakennuksen sekä viljelytavan, lajikkeiden ja hoitotapojen muutoksen ansiosta kanta saatiin elvytettyä.
Nykypäivän viinintuotanto
Viinin viljelytavoissa ei ole satojen vuosien saatossa tapahtunut merkittäviä muutoksia, mutta viimeisten vuosikymmenien aikana viinin valmistus on kehittynyt huimasti. Tietokoneohjatut tuotantolaitokset ja lämpötilakontrolloidut käymisastiat mahdollistavat tänä päivänä laadukkaiden viinien valmistamisen sellaisillakin alueilla, joita pidettiin aiemmin liian lämpiminä.