Roseeviini tekee kesän - esittelyssä parhaat roseeviinit

Roseeviinien suosio kasvaa Suomessa kesäkuukausina huikeasti. Se näkyy myös Alkon hyllyillä kasvavana valikoimana, kun vaaleanpunaiset sesonkituotteet saapuvat ilahduttamaan roseeviinien ystävien kesää. Suomessa roseeviinien suosio on kasvanut koko 2000-luvun ajan.

Poimimme muutaman roseen, joita ehdottomasti kannattaa kokeilla.

Kuva: Saara Atula

Roseeviinit ovatkin mainioita kesän seurustelujuomia. Ne täydentävät hienosti rentojen kesäisten ruokien makuja, ja monelle juuri roseeviini onkin se ehdoton piknikherkkujen kruunaaja. Usein roseeviini valitaan - kiitos romanttisen värinsä - myös kesähäiden viiniksi. Laadukas rose kuten Mateus Rosé Original sopii myös kuohuviinin vaihtoehdoksi kevään ja kesän kaikkiin juhliin.

Roseeviini ruokaviininä

Paitsi seurustelujuoma ja terassien klassikko, hyvä roseeviini on myös monipuolinen ruokaviini ja sopii lähes minkä tahansa ruokalajin kumppaniksi. Erityisen hyvin roseeviinit toimivat välimerellisen keittiön herkkujen, salaattien, grillatun kalan ja äyriäisten kumppanina. Mutta niitä kannattaa kokeilla myös aasialaisen keittiön vaikkapa intialaisten ja thai-herkkujen seurana. Makeat roseet viihtyvät puolestaan hyvin jälkiruokien kuten juustojen, marjojen ja hedelmien seurassa.

Provencen roseet klassikkona

Roseeviinien mahtimaassa Ranskassa roseita valmistetaan kaikilla tärkeimmillä viinin viljelyalueilla. Kuuluisin niistä on välimerellinen Provence, jossa roseeviinit ovat oleellinen osa alueen juomakulttuuria. Lähes jokainen Provencen viinituottajista valmistaa roseita ja suurimman alueen Côtes de Provencen viinituotannosta roseeviinien osuus on noin 80 %:a. Suosituimmat viljeltävät lajikkeet Provencessa ovat Grenache, Cinsaut ja Mourvèdre.

Trendikkäät "Provencen tyyliset" laaturoseet

Provencen tyylisten roseeviinien suosio on saanut myös muut viinimaat luomaan saman tyylisuunnan roseeviinejä. Näistä yksi erinomainen esimerkki on australialainen Jacob's Creek Le Petit Rosé, joka provencelaisten roseeviinien tapaan sopii niin kesäiseen seurusteluun kuin kevyelle kesälounaallekin. Viinistä löytyy kuivuutta, raikasta hedelmäisyyttä ja jäntevyyttä kuten hyvässä roseeviinissä tulee ollakin. Tämä rosee toimii esimerkiksi suolaisten piiraiden, porsaanlihan tai vaikka kesäisen salaatin seurana. Kokeile myös savustettujen kesäkeittiön antimien kumppanina.

Jacob's Creek Le Petit Rosé on väriltään hennon vaaleanpunainen ja viinissä tuoksuvat kesäiset marjat, kuten punaherukka. Maku on kuiva ja hapokas ja siitä löytyy punaherukkaa, vadelmaa, sitrusta ja kevyttä mausteisuutta.

Jacob's Creek Le Petit Rosé

Kuiva, hapokas, vadelmainen, punaherukkainen, sitruksinen, kevyen mausteinen.
Hinta Alkossa: 11,98 €

Christoffer Strandberg - Jacob's Creek Le Petit Rosé ja Ich Bin Ein Rose -roseeviinit

Kuva: Näyttelijä ja koomikko Christoffer Strandberg oli Juomavinkin Instagram Livessä juttelemassa roseeviineistä. Lähetyksen tallenteen voit katsoa Juomavinkin Facebookissa täältä.

Ich Bin Ein Rosé - roseeviini asenteella

"Ich bin ein Rosé" viittaa J.F. Kennedyn Kylmän Sodan aikana Berliinissä pitämään kuuluisaan puheeseen. Etiketti saa inspiraation Berliinin muurin jäänteisiin maalatuista värikkäistä graffiteista. Se kertoo viinintekijän peräänantamattomuudesta ja tinkimättömyydestä viinin valmistuksessa, ja kuvastaa kapinallisuutta, autenttisuutta ja inspiraatiota tämän päivän myllertävässä maailmassa.

Viini sopii hyvin mausteisen aasialaisen ruoan kanssa, sekä kana- ja kasvisruoan seuraksi.

Ich Bin Ein Rosé
Puolimakea, hapokas, vadelmainen, kirsikkainen, punaherukkainen, kevyen mausteinen.
Hinta Alkossa: 9,58 €

Portugalin viinikulttuurin ikoni

Ranskan ohella roseeviinejä valmistetaan paljon myös muissa Välimeren maissa kuten Espanjassa, Italiassa sekä Portugalissa. Portugalilaisista roseeviineistä kuuluisin on maan viinikulttuurin ikoni ja aito klassikko Mateus Rosé Original. Alkon hyllyssä tunnistat sen helposti uniikista pyöreästä ja pulleasta pullosta, jonka muodon suunnittelussa vuonna 1942 oli innoittajana toisen maailman sodan aikaiset kenttäpullot.

Mateus Rosé on Portugalin tunnetuin viini, palkittu laatuviini, joka on yksi koko maailman myydyimmistä viineistä. Mateus Rosé valmistetaan vain parhaimmista Pohjois-Portugalin rypälelajikkeista mm. Baga, Rufete, Tinta Barocca ja Touriga Franca. Ne antavat Mateus Rosélle sen uniikin tyylin, herkän punaisen värin ja maun raikkauden. Hyvin jäähdytettynä Mateus Rosé on mitä hienoin aperitiivi ja kesälounaiden kruunaaja. Se on myös erinomainen vaihtoehto kuohuviinille kesän juhliin sekä mainio tuliainen mökkivierailulle. Piknik-koriin se sujahtaa kätevästi mukaan.

Tämän kesän uutuutena Mateus Rosésta on saatavilla myös pieni, valloittava 25 cl kokoinen pikkupullo.

Mateus Rosé 25 cl
Puolikuiva, hapokas, pirskahteleva, metsämarjainen.
Hinta Alkossa: 3,99 €

Mateus Rosé 75 cl
Puolikuiva, hapokas, marjainen, mausteinen, kevyen yrttinen. pirskahteleva.
Hinta Alkossa: 8,98 €

Rosee kartonkipakkauksessa mökille, veneilyyn ja piknikille

Chileläisistä viineistä Alkon valikoimista löytyy myös kätevään kartonkipakkaukseen pakattu uutuus: Gato Negro Rosé. Tämä hailakan vaaleanpunainen rosee kulkeutuu kätevästi ja kevyesti niin mökille, veneilyyn kuin piknikille. Myös luonto kiittää, kun pakkaus ei rikkoudu luontoon.

Gato Negro Rosé on kuiva, hapokas ja sen mausta löytyy metsämarjoja, karpaloa ja yrttejä. Erinomainen valinta äyriäisten ja kasvisruokien seuraan, mutta maistuu myös sellaisenaan vaikkapa aperitiivina.

Gato Negro Rosé
Kuiva, hapokas, metsämarjainen, kevyen karpaloinen, yrttinen
Hinta Alkossa: 9,68 €

Kesäisiä ruokaideoita roseeviineille

Ruokavaikuttajat ovat kehittäneet upeita kesäisiä reseptejä ja ideoita roseeviinien ympärille.

Katso tästä linkistä neljä reseptiä Mateus Rosélle.

Mateus Rosé ja aasialaiset lohiveneet

Tästä linkistä löydät 15 kesäistä ideaa ja reseptiä Gato Negro Rosén seuraan.

Gato Negro Rosé - kasvisquesadillat

Toivotamme vaaleanpunaista makumatkaa ja kesää roseeviinien parissa!


Tilaa uusimmat artikkelit sähköpostiisi