Parsa-kylmäsavulohimakit ja punainen inkivääri

Itämainen ruoka Rasvainen kala Sushi
Sushi ja viini | Parsa-kylmäsavulohimakit ja punainen inkivääri -resepti

2 hengelle

Tarvitset:

2,5 dl mustaa kvinoaa

Mausteliemi:

5 dl vettä
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
1 rkl suolaa

Lisäksi:

1 dl punajuurimehua
sushi-inkivääriä
sushimatto
1 nippu vihreää parsaa
1 pkt norilevyjä
150 g kylmäsavulohta

Valmistus:

  1. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada laakeaan astiaan ja anna jäähtyä hetki. Kuumenna sillä aikaa mausteliemi. Kun sokeri sekä suola ovat sulaneet, sekoita liemi kvinoan joukkoon. Jäähdytä.
  2. Napsauta parsoista kova kanta pois ja kuori ne tarvittaessa. Leikkaa parsat pituussuunnassa puoliksi ja keitä nopeasti kiehuvassa vedessä noin minuutin verran. Jäähdytä kylmässä vedessä. Laita sushi-inkiväärit likoamaan desilitraan punajuurimehua. Anna värjäytyä suhsien valmistamisen ajan. Valuta.
  3. Valmista makit. Nosta norilevy sushimatolle. Levitä kvinoaa norilevylle. Molempiin reunoihin tulisi jäädä tyhjää noin 1-2 cm. Levyn yläreunaan saa jäädä noin 5 senttimetrin tyhjä alue, jolle ei levitetä kvinoaa.
  4. Painele kvinoa kostutetulla lusikalla tiiviiksi matoksi. Kuivaa parsat ja sipaise niihin wasabia. Nosta kaksi parsan puolikasta keskelle kvinoaa ja lisää päälle kylmäsavulohi. Kostuta norilevyn leveät reunat varovasti vedellä. Rullaa norilevy maton avulla tiukaksi kääreeksi ja leikkaa annospaloiksi.
  5. Tarjoa soijakastikkeen, wasabin ja punajuurimehussa värikkääksi värjätyn sushi-inkiväärin kanssa.

Resepti ja kuva: Mari Moilanen

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!