Kuohuviinin valmistus

Kuohuviinin valmistus

Kuohuviinit ovat luonnollista hiilihappoa sisältäviä helmeileviä viinejä ja niitä tuotetaan monissa eri maissa. Tavallisesti kuohuviinit valmistetaan erilaisista valkoviinirypäleistä, mutta erityisesti ns. uudessa maailmassa tehdään kuohuviiniä myös punaviinistä. Kuohuviinistä käytetään eri nimitystä eri maissa (Cava, sparkling wine, spumante) ja niiden makeusastetta kuvataan usein sanoilla Brut (kuiva tai erittäin kuiva), Sec tai Seco (kuivahko Demi-Sec (puolikuiva).

Kuohuviinit valmistetaan yleensä kaksinkertaisella käymisellä. Se miten kuplat ovat syntyneet, kertoo pitkälti kuohuviinin laadusta. Mitä pidempään prosessi kestää, sitä laadukkaampaa kuohuviiniä valmistuu. Käytetyimpiä menetelmiä on neljä.

Samppanjamenetelmä eli perinteinen menetelmä

Menetelmä perustuu viinin toiseen käymiseen pullossa. Pullossa olevaan viiniin lisätään sokeria ja hiivaa, ja suljetussa tilassa viini alkaa käydä uudestaan, jolloin siihen syntyy kuplia. Käynyt kuplallinen viini varastoidaan ainakin vuodeksi, jonka jälkeen pulloihin kertynyt hiivasakka poistetaan. Sitä ennen pulloja ”tanssitetaan” eli kierretään ja kopautetaan, jolloin sakka kertyy pullon suulle. Sen jälkeen pullon suu jäädytetään, korkki avataan ja sakkatulppa lentää ulos.

Viiniin lisätään vielä ennen lopullista korkitusta hieman makeutta, jonka jälkeen maut saavat pyöristyä ja hapot tasaantua muutaman kuukauden, jopa vuodenkin ajan.

Samppanjat sekä muut laadukkaat kuohuviinit, kuten espanjalaiset cavat, valmistetaan tällä menetelmällä, mutta samppanjamenetelmä-nimi on rajattu vain samppanjoille, joten tekstiä ei näe kuohuviinipullojen etiketeissä. Sen sijaan niissä voi lukea méthode traditionelle tai méthode classique.

Tankkikäyminen

Yleisimmin käytetty valmistusmenetelmä on tankkikäyminen, charmat tai cuvée close, joka on nopea ja vähän työvoimaa vaativa. Tämä valmistusmenetelmä perustuu viinin toiseen käymiseen suurissa terästankeissa. Sakan laskeutumisen jälkeen viini suodatetaan toiseen tannkiin, jossa siihen lisätään sokeria halutun makeusasteen saavuttamiseksi. Kuohuviini on valmis myytäväksi jopa kolmessa viikossa.

Laadukkaista viineistä tehty huolellinen sekoitus ja hitaasti viileässä tapahtunut käyminen mahdollistavat erittäin korkealaatuisia kuohuviinejä.

Siirtomenetelmä

Siirtomenetelmä, eli transvasage, on tankkikäymisen ja samppanjamenetelmän välimuoto, jolla saadaan aikaan melko laadukasta kuohuviiniä huomattavasti vähemmällä työllä. Viinin toinen käyminen tapahtuu pullossa, josta ne tyhjennetään paineen alla tankkiin suodatettaviksi ja viimeisteltäviksi.

Hiilihapon lisäys

Kuplat voidaan saada viiniin myös yksinkertaisesti pumppaamalla siihen hiilihappoa, kuten virvoitusjuomia valmistettaessa. Ilma injektoidaan viiniin suurissa tankeissa ja pullot korkitetaan paineen alla. Tuloksena on viini, joka kuohuu, mutta kuplat häviävät nopeasti lasiin kaatamisen jälkeen.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!