Anni Hautala viinimatkalla Jacob’s Creekillä - luomuviinitarhat hurmasivat maisemillaan ja kenguruilla

TV- ja radiopersoona Anni Hautala matkasi Australiaan, Barossan viinialueelle Jacob’s Creek -viinitalon vieraaksi joulukuussa 2019. Anni ei ollut aiemmin vieraillut Australiassa, ja odotukset koko matkan suhteen olivatkin korkealla.

"Parhaiten matkasta jäi mieleen uskomaton vieraanvaraisuus. Kaikki oli järjestetty todella hyvin. Ohjelma oli kiinnostavaa ja pääsimme tapaamaan monia eri ihmisiä, jotka työskentelevät Jacob's Creek viinien taustalla", Anni hehkuttaa.

Anni on aiemmin vieraillut Euroopassa viinitaloilla, mutta näin kokonaisvaltainen viinitaloon tutustuminen ja Australia oli vielä aiemmin kokematta. Annin mielestä yksi matkan kohokohdista olikin, kun hänet vietiin tutustumaan viiniviljelmiin eri puolille Barossan laaksoa. "On todella kiinnostavaa nähdä, mistä viinit alkujaan tulevat ja päätyvät Suomeenkin saapuviin pulloihin", Anni kertoo.

Barossan viinialueella erinomainen maine maailmalla

Barossan viinialue sijaitsee 70 kilometriä Adelaiden kaupungista koilliseen. Viinialue on tunnettu etenkin Shiraz- ja Riesling-viineistään, ja siellä kasvaakin joitain maailman vanhimpia Shiraz-köynnöksiä.

Alueelle on tyypillistä kuivat ja lämpimät päivät sekä suhteellisen viileät yöt. Nämä takaavat hyvät olosuhteet viininviljelyyn, kun aurinkoa riittää tanniinien sekä intensiivisen maun muodostumiseen, ja samalla viileä yölämpötila säilyttää rypäleiden värin ja luonnollisen hapokkuuden. Juuri nämä ominaisuudet ovat saaneet Barossan viineille aikaan erinomaisen maineen.

Jacob’s Creekin luomutuotantoa

Vierailunsa aikana Anni Hautala pääsi tutustumaan viinitarhoihin, ja hänet vietiinkin ajelulle katsomaan luomuviljelmiä, joiden rypäleistä valmistettuja viinejä myydään myös Suomessa. "On aivan erityinen tunnelma päästä maistamaan viiniä sen alkuperämaassa ja vielä keskellä viinitarhoja", Anni muistelee.

Anni Hautala Jacob's Creekin luomuviljelmillä

Jacob’s Creek omistaa osan viinitarhoista itse, mutta osan rypäleistä viinitalo ostaa sopimusviljelijöiltä. Viljelijöiden kanssa on tehty pitkään yhteistyötä, ja esimerkiksi yhdeltä iäkkäältä rouvalta viinitalo on ostanut rypäleitä jo useamman kymmenen vuoden ajan.

Viiniköynnöksiin alkoi juuri joulukuun lopulla Annin vierailun aikaan kehittymään rypäleet, jotka kehittyvät vain muutamassa viikossa täyteen loistoonsa sadonkorjuuta varten. "Uskomatonta, että nämä rypäleet päätyvät ajan kanssa myös Suomessa myytäväksi Jacob’s Creek luomuviiniksi", Anni toteaa ihastellessa upeaa Barossan viinimaisemaa.

Alkon viinivalikoimassa Jacob’s Creekin luomuviineistä löytyy Jacob’s Creek Organic Chardonnay -valkoviini ja Jacob’s Creek Organic Shiraz Cabernet -punaviini.

Jacob’s Creek Organic Chardonnay
Hinta Alkossa: 10,98 € / 75 cl

Kuiva, hapokas, keltaluumuinen, omenainen, kevyen valkoherukkainen, paahteinen.

Jacob’s Creek Organic Shiraz Cabernet
Hinta Alkossa: 10,98 €

Keskitäyteläinen, keskitanniininen, karpaloinen, tumman kirsikkainen, herukkainen, kevyen vaniljainen, mausteinen.

Jacob's Creek luomuviinitila

Vastuullista viinintuotantoa

Jacob's Creekin viinintuotanto on luomutuotannon ohessa myös muilta osin erittäin vastuullista. Viinitalon omistama Pernod Ricard Winemakers on Australian ensimmäinen suuri viinitalo, joka käyttää 100 % uusiutuvaa energiaa. Jacob's Creekin tuottamiseen käytettävä energia on peräisin auringosta ja tuulesta. Saavutus oli Annin vierailun aikaan uunituore, ja koko viinitalon väen huomasi olevan erityisen ylpeä aikaansaannoksesta.

Kenguruita etsimässä viinitarhoilla

Barossan laaksossa viinitarhoilla aivan tavallinen näky viinirypäleiden lisäksi ovat kengurut. Australian ensikertalaisena tietysti kenguruiden näkeminen oli Annin bucket-listalla. Lämpöaallon vuoksi kengurut olivat hakeutuneet varjopaikkoihin ja suojiin, eikä niitä ensin meinannut löytyä mistään, vaikka normaalioloissa niitä hyppelee tarhoilla tuon tuosta.

Lopulta kenguruita löytyi useampikin eri perhe. Ensimmäiset kengurut Anni bongasi itse, jonka jälkeen keguruita näkyi lähes kyllästymiseen saakka. Kengurut pitävät kuuleman mukaan huolen reviiristään, ja elävät perheinä samoilla alueilla päästämättä sinne tunkeilijoita.

Viinintekijöitä kengurut eivät häiritse, sillä ne eivät syö rypäleitä, eivätkä täten ole uhka viinisadolle.

Kengurut Australiassa Jacob's Creekin viinitarhoilla

Anni Hautalan viinimatkasta voit lukea lisää myöhemmin julkaistavista artikkeleista. Seuraa Juomavinkkiä Instagramissa @juomavinkki ja tilaa Juomavinkin uutiskirje, niin saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.

Voit lukea lisää viinimatkasta Jacob's Creekille myös Lähdetään Taas -blogista tästä linkistä.

Kuuntele Viinivieraissa-podcast, missä mm. Anni Hautala on keskustelemassa juhlien viinivalinnoista.

Viinivieraissa-podcastin pääset kuuntelemaan Suplassa tai Juomavinkki.fi-sivustolla.

Viinivieraissa-podcast: Anni Hautala

Tilaa uusimmat blogipostaukset sähköpostiisi