Juomavinkin viinit huipputason kokkien ruokien kumppanina

Mäntässä vietettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna Food and Art 2017 -ruokafestivaalia. Tapahtumaan kokoontui keittiömestareita eri museoiden yhteydessä toimivista ravintoloista eri puolilta Eurooppaa. Useimmat näistä kokeista ovat ansainneet Michelin-tähtiä ravintolalleen.

Viisi ulkomaista sekä kolme suomalaista kokkia valmistivat yhdessä noin kymmenen ruokalaijin illallisen, Chef's Menun, johon jokainen keittiömestareista valmisti yhden annoksen. Illallinen olikin makujen ilotulitusta alusta loppuun saakka, kun nämä huipputason kokit kukin valmistivat nimikkoannoksiaan.

Pernod Ricard Finland toimi tapahtuman pääyhteistyökumppanina ja näin Juomavinkistä löytyvät huipputason viinit oli valittu kunkin keittiömestarin valmistamalle annokselle.

Vuoden Kokki 2017 Mattias Åhman

Tapahtuman alkupalat tarjoiltiin museo Göstan Kivijärvisalissa cocktailtilaisuuden yhteydessä. Alkupalat valmisti Vuoden Kokki 2017 Mattias Åhman. Alkupaloina oli erilaisia pieniä, erittäin kauniita suolaisia sormisyötäviä.

Aperitiivicocktailin aineisosina olivat konjakki, Lapponia Mustikka -likööri sekä Zonin Prosecco -kuohuviini.

Mattias asuu Göteborgissa ja työskentelee siellä Gustav Knutssonin Bhoga-ravintolassa. Ennen Bhogaan siirtymistä Mattias työskenteli SK Mat & Människor -ravintolassa, joka sai Michelin-tähden yhdeksän kuukauden jälkeen ravintolan avaamisesta.

Josean Alija - Nerua Guggenheim, Bilbao

Espanjalaisen Josean Alijan nimikkoannokseen kuuluu viisi tomaattia. Tomaatit kokki oli tuonut Mäntän illalliselle Espanjasta saakka, sillä tomaattien lajike ja alkuperä ovat laadussa tärkeitä. Jokainen tomaatti on maustettu eri yrtillä. Annos oli huikea makumatka ja jäi varmasti jokaiselle ruokailijalle mieleen. Josean Alija on ansainnut Michelin-tähden Nerua-ravintolalleen.

Viinivalinta annokselle oli Morgadio da Torre Alvarinho Vinho Verde.

Josean Alija joutui moottoripyöräonnettomuuteen vuonna 2000, jossa hän menetti maku- ja hajuaistinsa. Onnettomuuden jälkeen hän treenasi aistit määrätietoisesti takaisin ja voitti Best Young Chef -kilpailun. Vuonna 2011 Nerua-ravintola perustettiin Bilbaon Guggenheim-museon yhteyteen. Jo samana vuonna ravintola sai Michelin-tähtensä.

www.neruaguggenheimbilbao.com

Paul Svensson, Fotografiska, Tukholma

Ruotsalaisen valokuvataiteen museo Fotografiskan ravintolan Paul Svensson haluaa keskittyä tuttuihin raaka-aineisiin uudella tavalla. Food and Art -tapahtuman annoksessaan keittiömestarilla oli perunaa kolmella eri tavalla suomalaisen kaviaarin seurana. Annoksen erilaiset tekstuurit tekivät annoksesta sekä herkullisen että erittäin mielenkiintoisen.

Paul Svensson panostaa ruoissaan raaka-aineiden laatuun sekä siihen, miten ja missä ne on tuotettu. Paul on toiminut myös TV-sarja Strömsön kokkina.

Juomaksi annokselle oli valittu Målmgård-olut.

fotografiska.eu/en/mat-noje/restaurangen/

Joris Bijdendijk, Rijksmuseum, Amsterdam

Joris Bijdendijk valimisti Food and Art -tapahtuman pääillalliselle lämpimän annoksen merenelävistä. Annos koostui langustiinista, osterivaahdosta, kyssäkaalista, kurkusta ja vermutti-vinaigrettesta. Tämän annoksen liemi oli niin herkullista, että ruokailija jos toinen hörppäsi lopun liemen lautasen reunalta.

Viinivalintana Joriksen annokselle oli G.H. Mumm Le Millésimé Champagne Brut 2008 -samppanja.

Joris sai ensimmäisen Michelin-tähtensä 28-vuotiaana työskennellessään Amsterdamissa viiden tähden hotellin yhteydessä toimivassa Bridges-ravintolassa. Rijksmuseumin yhteydessä toimivassa ravintolassa Joris on työskennellyt vuodesta 2014 lähtien.

www.rijksmuseum.nl/en/general-information/rijks-restaurant

Remo Capitaneo, Mudec, Milan

Italialainen Remo Capitaneo kertoi heti esitellessään annostaan, etteivät ruokailijat tule saamaan hänen tarjoamana risottoa, vaikka se varmasti olisikin perinteisin mahdollinen italialainen annos. Remon annoksena oli hänen itsensä kolme lempiraaka-ainetta: kanaa, sientä ja hasselpähkinää. Annoksen upeat, hennot maut täydensivät erinomaisesti toisiaan.

Viinivalintana Remon annoksella nähtiin niin ikään italialainen Castello d'Albola Chianti Classico 2011.

Remo Capitaneo työskentelee sous-chefinä Milanolaisen Mudecin yhteydessä toimivassa ravintola Enrico Bartolinissa. Ravintolalla on kaksi Michelin-tähteä.

www.enricobartolini.net

Michel Bras, Café Bras, Soulages, Rodez

Illallisen ehdoton huipputähti, kolmen Michelin-tähden kokki, Michel Bras, tarjoili lämpimän kala-annoksen kuhasta. Annos oli yksi illallisen kauneimmista annoksista, ja se oli täynnä yllätyksiä. Michel antoi pääraaka-aineelle täyden kunnian. Kalan maku jäi ruokailijan suuhun vielä pitkäksi aikaa annoksen jälkeen.

Viinivalintana Michel Brasin annokselle oli ranskalainen Gisselbrecht Riesling Muenchberg Grand Cru 2014.

Michel Bras kuuluu maailman parhaimpien kokkien joukkoon. Hän työskentelee tällä hetkellä Rodezissa Soulages-museon yhteydessä toimivassa Café Bras -ravintolassa. Michel avasi ravintolan vuonna 2014. Michel on myös muun muassa avannut Le Suquet -ravintolan vanhimman poikansa kanssa. Ravintolalla on ollut kolme Michelin-tähteä vuodesta 1999 lähtien.

www.cafebras.fr

Eero Vottonen, Suomen Bocuse d'Or -edustaja kaudella 2016-2017

Kauden 2016-2017 Suomen Bocuse d'Or -edustaja Eero vottonen valmisti illalliselle hyvin suomalaisen annoksen, jossa pääraaka-aineena oli käytetty sekä karitsaa että nautaa. Annos oli täynnä herkullisia suomalaisia makuja.

Viinivalintana Eeron annoksella toimi Laurus Crozes Hermitage -punaviini.

Eero Vottonen on työskennellyt Suomen huippuravintoloissa, kuten Chez Dominiquessa, Luomossa, Olossa ja G.W. Sundsmansissa. Eero sijoittui Bocuse d'Or 2017 -kilpailussa kuudenneksi.

Henry Tikkanen, Ravintola Gösta, Serlachius-museo Gösta, Mänttä

Henry Tikkanen kokkasi Food and Art -tapahtumassa kotiareenallaan, sillä hän toimii Ravintola Göstan keittiömestarina. Chef's Menu -illallisella Henry tarjoili suussasulavan maitosuklaisen ja lakritsisen jälkiruuan, jossa oli käytetty myös muun muassa punajuurta.

Viinivalinnaksi Henryn jälkiruualle oli valittu G.H. Mumm Demi-sec -samppanja.

Henry Tikkanen avasi Ravintola Göstan yhdessä Pekka Terävän ja Pasi Heinosen kanssa vuonna 2013. Henry on valittu Vuoden Kokiksi vuonna 2002 ja on edustanut Suomea useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

ravintolagosta.fi

Arto Lappalainen

Illallisen päätteeksi tarjoiltiin juustoja sekä Arto Lappalaisen valmistamat suklaiset petit fours -palat. Arto yhdisteli taidokkaasti eri makuja ja sai aikaan upeita makuelämyksiä.

Juomavalintoina juustojen ja suklaiden kanssa oli konjakkia ja Sandeman 20 Years Old Tawny Porto -portviiniä. Tämä upea portviini saadaan Alkon valikoimiin syyskuun aikana.

Arto Lappalainen työskentelee Freelance-kokkina. Hän on työskennellyt muun muassa Tampereen Näsinneulassa sekä Hellassa ja Huoneessa. Hän on lisäksi toiminut Suomen Kokkimaajoukkueen toisena jälkiruokavastaavana. Hänet on myös nähty Suomen ensimmäisessä Top Chef -kisassa.

Chef's Menu -illallisen tapahtumapaikkana Museoravintola Gösta

Food and Art -tapahtuman pääillallisen tapahtumapaikkana toimi museoravintola Gösta. Ravintolan puitteet ovat juuri niin arvokkaat ja näyttävät korkeine kattoineen ja maalauksineen kuin mitä tämän tason illallinen vaatii.

ravintolagosta.fi

Food & Art 2017 -tapahtuma on jo neljättä kertaa Mäntän Serlachius-museoiden ympäristöissä järjestettävä monisensorinen tapahtuma, jonka keskipisteenä ovat taide ja vierailevien keittiömestareiden valmistama ruoka. Vuonna 2017 tapahtumaan kutsuttiin viiden taidemuseon yhteydessä olevan ravintolan keittiömestarit valmistamaan ainutlaatuisen illallisen Ravintola Göstaan. Göstan illallisten lisäksi Food & Artin aikana on paljon muutakin koettavaa ja maisteltavaa.

Kuvat: Julius Konttinen, Teija Kohijoki

Tilaa uusimmat artikkelit sähköpostiisi