Kurosen veljesten vinkit syysherkutteluun

Grillaaminen on ehdottomasti yksi kesän parhaista jutuista. Siihen liittyy jo lähtökohtaisesti positiivista fiilistä ja yhdessäoloa. Sanotaan että aina on hyvä sää grillata ja olen samaa mieltä. Kiitos mm. kaasugrillien, ulkona kokkaaminen ei heti kaadu pikku sateeseen. Grillikesää voikin jatkaa hyvillä mielin, vaikka kesä onkin vaihtunut jo syksyyn.

Niin kuin muussakin ruoanlaitossa, myös grillatessa meillä on helposti tapana kierrättää aika suppeaa kokattavien repertuaaria. Grilliin sujahtaa usein aina ne samat makkarat ja pihvit, tutut ja turvalliset helposti valmistuvat herkut. Olin itsekin pitkään tässä mielessä suht varovainen kesäkokki.

Arastelin monien raaka-aineiden tuomista ritilälle, mutta usein aivan turhaan. Grillin äärellä varsinkin kannattaa rohkeasti kokeilla uusia juttuja. Kokosimme veljeni Pasin kanssa muutaman vaihtoehdon joiden kanssa voit turvallisesti ottaa sivuaskeleita vanhojen tuttujen luota. Tässäkin on hyvä muistaa, että hyvin valmisteltu on jo puoliksi tehty! Mukana olevat viinisuositukset antavat kokonaisuudelle täydellisen loppusilauksen.

Let's have a barbecue!

GRILLIBUFFET

Grillibuffet on mainio tapa tarjoilla monipuolista grilliruokaa isommallekin seurueelle. Kun tarjolla on useita eri vaihtoehtoja, löytyy jokaiselle vieraalle takuulla herkullista syötävää. Tämän grillibuffen pääosaa esittävät kalat, äyriäiset ja kasvikset.

Viinisuositus läpi aterian: Castillo de Mollina Brut Cuvée

Castillo de Molina Brut Cuvée on erinomainen monipuolisen grillibuffet'n viini. Se sopii nautittavaksi aterian alusta loppuun. Ensin kohotetaan malja, ja samalla juomalla jatketaan myös aterian kanssa. Castillo de Molina Brut Cuvée on erityisen hyvä pari juuri merenelävien kanssa nautittuna sekä maljajuomana.

Sami Kuronen grillaa - grillibuffet

Jättirapuvarras

Jättiravun pyrstöjä
Suolaa
Limen mehua

varrastikkuja

Salsa verde:

2 valkosipulin kynttä
1 pnt persiljaa
1 pnt basilikaa
5 kpl anjovisfileitä
3 rkl kapriksia
2 tl sokeria
Puolikkaan sitruunan mehu
1 dl oliiviöljyä
Mustapippuria

Tee ensin salsa verde. Yhdistä oliiviöljyä ja mustapippuria lukuun ottamatta kaikki aineet blenderissä ja aja soseeksi.
Lisää öljy jotta kastikkeesta tulee tahnamaista. Mausta mustapippurilla.
Pujota ravunpyrstöt kahdella varrastikulla ja mausta suolalla ja limen mehulla.
Grillaa n. puoli minuuttia / puoli.

Tarjoile salsa verden kanssa.

Sami Kuronen grillaa

Kylmäsavulohipizza grillistä

Pizzapohja 4 kpl:

8 g tuorehiivaa
375 g 00-jauhoja
1 tl suolaa
2,5 dl vettä
1 tl sokeria
1/4 dl oliiviöljyä

Sekoita kaikki aineet yleiskoneen kulhossa ja vaivaa kymmenisen minuuttia. Kohota kylmässä yön yli tai lämpimässä tunti. Leikkaa taikinasta n. 100 g:n painoisia paloja ja kauli parin millin paksuisiksi pizzapohjiksi.

1 prk smetanaa
Suolaa
Mustapippuria
Sitruunanmehua
100 g kylmäsavulohta
Tilliä
Kirsikkatomaatteja

Grillaa pizzapohjia kunnes ne ovat kypsiä. Ota sivuun. Sekoita smetana, suola, mustapippuri ja sitruunamehu kastikkeeksi. Levitä kastiketta kypsän pizzapohjan päälle. Revi päälle kylmäsavulohisiivuja, nypi tilliä pizzan päälle ja halkaise muutama kirsikkatomaatti pizzan päälle.

Sami Kuronen grillaa grillipizza

Grillattua sydänsalaattia / varhaiskaalia ja omenachutneyta

2 sydänsalaattia tai 1 varhaiskaali

Marinadi:

1 dl Santa maria bbq-kastiketta
1 rkl srirachaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
1/2 dl rypsiöljyä

Omenachutney:

500 g kuorittuja omenoita kuutioituna
1 dl omenamehua
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl tuoretta inkivääriä
1 dl hillosokeria
1 tähtianis
1 kanelitanko

Laita omenakuutiot, vesi ja omenamehu sekä mausteet kattilaan. Kuumenna, kunnes seos höyryää.
Lisää joukkoon hillosokeri. Sekoita koko ajan.
Anna chutneyn kiehua hiljalleen noin puoli tuntia, kunnes se sakenee.

Grillattua juuriselleriä ja chipotle-aiolia

1 juuriselleri
Merisuolaa
Oliiviöljyä

Leikkaa juuriselleri 8 osaan lohkoiksi. Laita uunivuoan pohjalle ohut kerros karkeaa merisuolaa ja aseta lohkot suolan päälle. Kypsennä grillissä kannen alla 1 h tai uunissa 150 asteessa 2 h kunnes sellerit ovat pehmenneet.
Valele lohkot oliiviöljyllä ja grillaa.

Chipotle-aioli:
4 valkosipulin kynttä
2 dl Hellman’s majoneesia
1 tl chipotle chilijauhetta
½ limen mehu
½ dl vichyä

Kuori valkosipulinkynnet ja paahda niitä hetki kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä.
Voit myös grillata puoliksi leikatun kokonaisen valkosipulin ja ottaa pehmenneet kynnet siitä.
Yhdistä kaikki aineet ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.

Grillattu siikatapas ja inkiväärikurkkuja

2 siikafileetä (n. 200 g)
1 tl dijon sinappia
½ tl suolaa
mustapippuria
Maalaisleipää

Poista siikafileistä ruodot ja nahka. Kuutioi. Sekoita joukkoon sinappi ja mausteet.
Tee kalamassasta pieniä kiekkoja ja grillaa paistolevyllä molemmin puolin nopeasti.

Inkiväärikurkut:
1 tuorekurkku
½ dl riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
tuoretta tilliä
1 tl tuoretta inkivääriä

Viipaloi kurkut 2 mm ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kaikki aineet ja anna maustua 15 min.

Viinisuositus: Castillo de Molina Brut Cuvée

75 cl pullo
Hinta Alkossa: 12,98 €

Sami Kuronen grillaa - grillibuffet ja Castillo de Molina kuohuviini

Sami Kuronen grillaa

Sami Kuronen

Sami Kuronen on pitkänlinjan radio- ja TV-persoona joka hurahti ruoanlaittoon pikkuveljensä Pasin innoittamana reilu kymmenen vuotta sitten. Vapaa-ajallaan tämä 9- vuotiaan tyttären isä tykkää pitää itsestään huolta joko lenkkipolulla, kuntosalilla tai golf-viheriöllä. Hengen ravintoa tarjoilee musiikki monessa eri muodossaan. Ruoanlaittajana Sami rakastaa selkeitä makuja kauniisti esille pantuna.

Seuraa Samia Instagramissa @samikuronen

Pasi Kuronen | Juomavinkki blogi

Pasi Kuronen

Pasi Kuronen on työskennellyt 23 vuotta eri keittiöissä, joista 16 vuotta keittiömestarina. Hän erikoistui alallaan lähiruokaan ja loikin aikanaan Turkuun kaupungin ensimmäisen lähiruokaravintolan.

Lähiruokapiireissä arvostettu Pasi jätti ammattikeittiöt taakseen syksyllä 2017 ja toimii nyt Mimis Kotipellon puutarhan palveluksessa myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen ammattilaisena.

Seuraa Pasia Instagramissa @kurosenpasi

Tilaa uusimmat artikkelit sähköpostiisi