Alex Nurmi

Paahdettua punajuurta, couscousta ja raastettua fetaa

Ohje neljälle

Ainekset:

8 kpl keskikokoista punajuurta
100 g fetajuustoa
1 dl couscousryynejä
1 dl kasvislientä
1 dl punajuurimehua
1 dl majoneesia
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

Koristeluun:

salaattia
sormisuolaa
pippuria

Paahda punajuuret kypsiksi kuorineen 200-asteisessa uunissa n. 45 minuunin ajan. Anna jäähtyä hetki ja kuori lämpimänä.
Leikkaa kypsät punajuuret lohkoiksi ja sekoita öljyn, hunajan ja mausteiden kanssa.
Kiehauta kasvisliemi sekä punajuurimehu kattilassa ja kaada couscousryynit joukkoon. Nosta kattila liedeltä pois ja anna turvota 10 minuutin ajan. Sekoita lämmintä couscousta välillä ja halutessasi voit lisätä hieman oliiviöljyä sekä suolaa joukkoon.

Sekoita majoneesi ja sinappi keskenään ja koristele lautanen seoksella.
Asettele annos kauniisti lautaselle ja koristele tuoreilla salaateilla sekä raastetulla fetajuustolla.