Häiden kuohuviinit ja samppanjat

Ikimuistoinen, rakkaudentäyteinen ja meidän näköinen. Kolme adjektiivia, jotka kuvaavat monen parin toiveita tulevasta hääpäivästä ja sen tunnelmasta. Koska kyseessä on niin ainutkertainen tilaisuus, aloitetaan päivän suunnittelu jo useita kuukausia etukäteen, jotta omannäköinen kokonaisuus saataisiin varmistettua. Tämän kokoinen suunnitteluprosessi saattaa kuitenkin tuntua jo paikoin uuvuttavalta, kun tehtävien asioiden ja vastausta kaipaavien kysymysten lista vaikuttaa loputtoman pitkältä. Listan tahdista jääminen nostaa vähintään kuvitteelliset hikikarpalot otsalle. Stressitasot nousevat. Ahdistaa.

Koska kyseessä on rakkauden juhla, jonka suunnitteluprosessin toivoisimme olevan hääparille mahdollisimman miellyttävä, haluamme osaltamme vähentää mahdollisen häästressin muodostumisriskiä. Alla onkin listattuna kuusi tyylikästä hääjuomavaihtoehtoa, jotka sopivat niin alkujuomaksi kuin myöhemmin juhlan aikana nautittaviksi. Kohta voitkin jo yliviivata hääsuunnittelijan muistilistasta kohdan ”juomatarjoilun suunnittelu”.

Häiden kuohuviini ja viinivalinnat

Kuinka paljon kuohuviiniä pitää varata?

Yhdestä 75 cl kuohuviinipullosta saat kuusi lasillista, ja tarjottavan viinin määrä lasketaan kaikkien häävieraiden mukaan. Tervetuliaismaljaksi, alkuruualle ja jälkiruualle varataan kullekin yksi lasillinen (10-12 cl) per vieras ja pääruualle kaksi lasillista vierasta kohti. Aterian jälkeen tavallisin menekki on 10-12 cl lasi / tunti / vieras.

Häiden samppanja: G.H. Mumm Cordon Rouge Brut – Raikas klassikko

Tämä maailmankuulun samppanjan klassikkoversio tuo ikimuistoiseen päivään ripauksen ylellistä tunnelmaa. Ajaton klassikko onkin turvallinen valinta hääjuhlaan. Juoma on pehmeähappoinen sekä kuiva, minkä lisäksi maussa on sitruksen ja omenan vivahteita. Pullon viehättävän pelkistetty ulkoasu kruunaa harmonisen ja monipuolisen maun.

G.H. Mumm Cordon Rouge Brut
Hinta Alkossa: noin 40 €

Häiden samppanja: G.H. Mumm Le Rosé – Laadukasta ryhdikkyyttä

Haluatte tarjota häissänne samppanjaa, mutta perinteinen samppanja ei tunnu aivan omalta? Tässä vastaus ongelmaan. G.H. Mumm Le Rosé on laadukas roseesamppanja, jota tarjoiltiin ensimmäisen kerran vuonna 1957 Ranskan presidentin Elysée Palatsissa. Viinin valmistuksessa on käytetty perinteistä rosésamppanjan valmistusmenetelmää, jossa valkoiseen viiniin lisätään punaviiniä. Tämä lohenpunainen viini on aromikas sekä erittäin täyteläinen, ja löytyypä mausta niin punamarjaisuutta kuin hennon vaniljaista jälkimakua.

G.H. Mumm Le Rosé
Hinta Alkossa: noin 50 €

Häiden samppanja: Perrier-Jouët Belle Epoque – Viimeisteltyä arvokkuutta design-pullossa

Tämä samppanja on silkkaa taidetta pulloa myöten. Perrier-Jouët Belle Epoque huokuu hienostunutta luksusta, ja se antaakin hääjuhlaan loisteliaan loppusilauksen. Tätä samppanjaa on kypsytetty kuuden vuoden ajan ja hyvin vähäinen sokerin määrä mahdollistaa viinin luonnollisten aromien esille tulon – hedelmäinen ja pehmeä, mutta silti intensiteetiltään syvä maku täytyy itse kokea. Tämän elegantin kokonaisuuden voi ottaa vaikka vain hääparille nautittavaksi. Olette sen ansainneet.

Perrier-Jouët Belle Epoque
Hinta Alkossa: noin 150 €

Häiden kuohuviini ja viinivalinnat

Häiden kuohuviini: Castillo de Molina Brut Cuvée – Vegaaninen ja monen suuhun sopiva

Castillo de Molina on tunnettu erityisesti puna- ja valkoviineistään ja pian varmasti myös kuohuviinistään. Viinitalon Brut Cuvée-kuohuviini on pirteän hedelmäinen uutuus, jonka makukokonaisuus on miellyttävä ja myös vegaaneille sopiva kuohuva. Ulkokuori huokuu kimaltavaa tyylikkyyttä ja juoma sopiikin esimerkiksi syys- tai talvihäihin.

Castillo de Molina Brut Cuvée
Hinta Alkossa: noin 13 €

Häiden kuohuviini: Cava Hola! Brut Pink – Vaaleanpunaista herkkyyttä

Jos vaaleanpunainen on teidän väri, valitse hääjuomaksi Cava Hola! Brut Pink. Tyylikkään kupliva roseekuohuviini tulee Espanjasta herkän kauniiseen pulloon pakattuna ja sopii esimerkiksi vintage-tyylisiin häihin. Väriltään tämä kuohuviini on hurmaavan vaaleanpunainen ja sen mausta löytyy häivähdyksiä kesän punaisista marjoista; mansikasta, punaherukasta sekä vadelmasta. Näiden vastapainoksi maku on kuivan hapokas, jolloin kokonaisuus pysyy hyvin tasapainossa.

Cava Hola! Brut Pink
Hinta Alkossa: noin 11 €

Häiden kuohuviini: Gisselbrecht – Astetta laadukkaampi kuohuviini

Kun suunnitelmissanne ovat yksinkertaisen tyylikkäät häät, joissa haluatte tarjota vieraillenne laatua, mutta samppanjaan panostaminen ei tunnu omiin suunnitelmiin sopivalta, on Gisselbrecht Crémant d'Alsace Blanc de Noirs Brut teidän valintanne. Elegantin juoman valmistuksessa on käytetty vain tummakuorisia Pinot Noir-rypäleitä. Kyseessä on yksi maailman arvostetuimmista, ja samalla yksi kolmesta samppanjan valmistukseen käytetyistä rypälelajikkeista. Maultaan kuohuviini on kuivan hedelmäinen, pienellä vivahteella paahteisuutta.

Gisselbrecht Crémant d'Alsace Blanc de Noirs Brut
Hinta Alkossa: noin 17 €

Häiden alkoholiton kuohuviini: Jacob's Creek UnVined Sparkling

Häissä, kuten muissakin juhlissa, jonne kutsutaan suurempi määrä vieraita, on hyvä olla tarjolla myös alkoholiton maljavaihtoehto. Alkoholiton kuohuviini on tähän erinomainen valinta, eikä autoilijoille tarvitse järjestää muista vieraista poiketen limutarjoilua. Jacob's Creek UnVined Sparkling on tyylikäs, hienostunut alkoholiton kuohuviini tunnetulta ja laadukkaalta tuottajalta. Sen maku on puolikuiva, keskihapokas, kevyen limettinen ja raikas.

Jacob's Creek UnVined Sparkling
Hinta Alkossa: noin 8 €

Kuvat: Sari Spåra